Pelaajaesittelyt jatkuu - Paluumuuttajia peikkopaitaan (2.12.2015)

Paluumuuttajia peikkopaitaan.

PaPe on myös ollut aktiivinen siirtomarkkinoilla yöelämän ohessa (suurimmat diilithän tehdään yöelämässä). Näin ollen managerin verkkoihin on tarttunut tuttuja kavereita menneiltä vuosilta. He ovat aikoinaan jopa dominoineet Woikkaan Wembleyllä.

Ville ”Kuusaan Litmanen” Aarnio tekee paluun parin vuoden tauolta. Ville tunnetaan rauhallisena pallotaiturina, joka parhaimmillaan dominoi keskikenttää miten haluaa. Hänen oivaltavat syötöt ja loistava pelisilmä tulee ratkaisemaan monta peliä ensi kaudella peikkolauman hyväksi. Villen paluun varmistuttua hyökkääjät ja laiturit ovat pitäneet juhlia koko syksyn, sillä he tietävät, että tarjoilu pelaa varmasti ensi kaudella. ”Kuusaan Litmanen” vietti pienen massakauden ja on nyt hikoillut lenkkipoluilla itsensä siihen kuntoon, että kannattaa tulla kauempaakin ihastelemaan maagisia suorituksia Voikkaan hornankattilaan.

Toisena paluumuuttajan esitellään Riku ”Rikke” Hänninen. Rikke on ollut vähän pidempään poissa, on sillä välin suorittanut hyvin pitkät opinnot ja reenannut punttiksella ainakin hauikset ja ojentajat hyvään kondikseen. Hän tulee ottamaan paikkansa kolossimaisena target-hyökkääjänä, joka tuo fyysisellä olemuksellaan pelon tunnetta vastustajien toppareihin. Odotus onkin hän että pystyy pitämään palloa suojauksessa ja jakamaan sitä viereen muille pelaajille, tosin Riken pääpelitaitokin on siinä kunnossa että maalejakin varmasti tulee ensi kaudella. Rikke tunnetaan myös pokeriässänä, joten saa nähdä onko jatkossa PaPen saunailloissa korttirinki pystyssä.

Viimeisenä, mutta ei missään nimessä vähäisimpänä, tästä kolmen porukasta esitellään Joonas ”Jonttu” Laine. Kaikkihan muistaa Jontun liukkaana laiturina joka esim. kaudella 2011 venytti verkkoja 7 kertaa Kaakon kolmosessa. Muutamat vuodet Jontulla on mennyt Lahdessa opiskeluiden parissa ja siellä luonut futisuraa paikallisissa joukkueissa, mutta nyt hän palaa kotimaisemiin tekemään tuhojaan. Jonttu on käynyt opiskelemassa erilaisia maalituuletuksia Suomenlahden toisella puolella Virossa, ja odotettavissa onkin että opinnot tulevat tarpeeseen, sillä Jonttu tulee tekemään maaleja liukuhihnatyönä. Manageri uskookin että Jonttu taistelee ensi kaudella vitosen maalipörssin voitosta kynsin ja hampain kunhan vain Viron reissut eivät veny liian pitkiksi.

Kovia paluumuuttajia siis tulossa mutta ei tässä vielä kaikki vaan pelaajaesittelyt jatkuvat taas vähän ajan päästä joten pysykäähän linjoilla. Käykää sillä välin tykkäämässä PaPe:n virallisista Facebook sivuista https://www.facebook.com/pallopeikot/

 

Seuraava kotiottelu:

PaPe - Kajastus

ke 24.5 klo 19.30

Voikkaa

                                                                                          

 

 aktiivi

 

K-Market Woikatori

Parvekelasitus Laine

Sammutinhuolto Santtu Aitala Oy

VTM Putkistohuolto

 

Kuljetus Sami Valtonen

 

Ravintola Atlas